Mieheni kanssa nauroimme, että olen ostanut kesän aikana neljä pöytää ja yhden pöytälevyn. Edelleenkin asumme kaksiossa ja kaikki pöydät ovat jääneet jopa
käyttöön. Että pistäkäähän paremmaksi, haha!
Kerroin aikaisemmin haaveilleeni valkoisesta tassujalkaisesta pöydästä. Tiesin, että sellaisia on olemassa, sillä olen käynyt iltalenkeilläni kuolaamassa erään keskustan lähellä sijaitsevan kauneussalongin ikkunassa sellaista jo vuosia. Mietin monesti, jos laittaisin salongin omistajalle viestin kysyäkseni, mistä hän on sen hankkinut, mutta ajattelin sen olevan jostain ulkomailta myymäläkalusteiden (toimintansa jo lopettaneesta) tukkuliikeestä ja tolkuttoman kallis, joten turha kysyäkään.
Kesälomallani kävimme Savolinnassa ja siellä satuin menemään puhumaan oikeaan aikaan oikealle ihmiselle oikeassa paikassa ja päädyin parin mutkan ja säätämisen kautta seuraavana päivänä Amanda B:n outletmyymälään, jossa oli pari vanhaa mallikappaletta myynnissä, joista toinen oli todella huonossa kunnossa. Olivat ilmeisesti olleet jo pitkään myymälässä esillepanopöytinäkin, sillä ihan uusilta eivät näyttäneet.
Niinpä kun lähdettiin ajamaan takaisin kotiin road tripiltämme, oli Bemarin takapenkillä pikku matkamuisto, nimittäin tämä ihanuus. Mitä parasta, kyseessä oli juuri syntymäpäiväni ja hinnan sain tingattua vain 60 euroon! (Pöydän ovh myyjän mukaan n. 400 euroa). Viime vuonna päädyin Virossa syntymäpäivänäni Guessin liikkeeseen, jossa juuri pystytettiin - 50 % alennusta. Olin jo kauan etsinyt mustaa isoa laukkua ja sieltä sen ihanuuden nappasin. Myyjäkin onnitteli hyvästä tuurista, sillä usein parhaat laukut lähtevät heti kun alennus alkaa. Kai minulla on sitten syntymäpäivinä joku shoppailukeiju messissä...
Sain taikasienellä pyyhittyä korkeakiiltoisen pöydän siistiksi. Ajattelin teettää vielä lasin sen päälle. |
Amanda B:stä ostin samalla nämä strassein koristellut tyynyt.
Huomaatte varmaan muutakin uutta, nimittäin seinä on saanut vähän tehostusta. Tapetti on ostettu Lielahden K-raudasta, mutta en millään muista merkkiä. Hinta oli noin 40 euroa/rulla. Tapetissa on hilettä, joka heijastaa kivasti valoa.
Keittiön yleisilme on edelleen vaalea. Olen kyllä tyytyväinen tähän dramaattisempaan lookkiin.
No minkäs paketin se posti minulle tällä viikolla toikaan? Voin kertoa, että ei ollut halvimmasta päästä. Mitä tällä tehdään ja toimiiko se, siitä lisää myöhemmin.
Mukavaa viikkoa! Mitäs piditte keittiön uudesta ilmeestä?